Kyllä kannatti alkuviikosta narista ja nurista täällä ja muualla, koska heti alkoi parempi kausi  Maanantaina vuodatin treenikaverille oikein olan takaa puhelimessa, minkä jälkeen helpottuneena ajattelin lähteä vielä kokeilemaan. Noh, yön aikana oli jotain liikahtanut koiran (tai ehkä sittenkin ohjaajan) korvien välissä, seuraaminen oli nimittäin aika-ajoin jopa melkein hyvää! Paikka pysyi hyvänä, ei siis jäänyt laahaamaan perään, muttei silti alkanut poikittamaan. Koira oli innoissaan ja molemmilla treenin jälkeen hyvä mieli

Koska ihminen on ahne, oli sitten pakko tiistainakin vähän kokeilla  Selvästi Nappulasta huomasi, ettei neljäs(?) päivä putkeen ollut kovin järkevää, mutta silti ihan onnistunut pätkä! Seuraaminen ok, ei ihan niin intensiivistä kuin maanantaina, muttei suuren suuria puutteitakaan (siis siihen nähden, mitä koira osaa). Otettiin lisäksi luoksetuloja lyhyellä matkalla, alkaa sujua ihan ok niin, että kutsun kädet sivulla ja ohjaan vasta läheltä eteen. Pysyy suht hyvin istumassa, pari kertaa kokeili ennakoida jo kun käännyin. Tehtiin sitten väliin muutamia paikallaistumisharjoituksia, minkä jälkeen vielä luoksetulo. Pari maahanmenoa leikin lomassa ja hyvillä mielin jo toista päivää putkeen pois!

Keskiviikkona oli vuorossa pitkästä aikaa kimppatreeniä. Otettiin ensimmäisiä kertoja Tokon alo luoksepäästävyys, hyvin malttaa rivissä sivulla, ”tuomarin” tullessa kohdalle nousi seisomaan ja meni vastaan, muttei loikkinut. Pari luoksetuloa pidemmällä matkalla, vauhti kun ehti nousta, niin piti ensin loikata vasten ennen eteen istumista. Jatketaan siis harjoittelua lyhyellä matkalla vielä hyvä tovi, että loppuasento on varmasti koiralle selvä ennen vauhdin lisäämistä. Sitten se seuraaminen…. Kaverit ei olleet nähneet tätä meidän ”bravuuria” piiiiitkiiiiin aikoihin, mutta ihan positiiviset kommentit saatiin Edistys syksystä on kuulemma huimaa,(mikä helpotus!) töitä on kyllä tehtykin ihan riittävästi. Samoilla linjoilla oltiin myös jatkon suhteen, käsiavun häivytystä ja takapään hallintaa että saadaan kulmatkin sujumaan. Pituutta lisätään maltilla, ettei mielenkiinto lopahda. Lopuksi otettiin parit agiesteet, uutena tuli Nadille pussi. Pari kertaa nostettiin pussin suuta, minkä jälkeen neiti sujahti pussiin kuin olisi ennenkin tehnyt. Se selvästi tykkää hurjasti esteistä ja oppii ne noin tuhat kertaa helpommin ja nopeammin kuin toko/tottisjutut. Keskiviikkona tehtiin myös hyvä työ ja käytiin luovuttamassa Nappulasta 3 ml verta Hannes Lohen geenitutkimusprojektille. Oli muuten harvinaisen helppo verinäytteen otto, koira istui mun sylissä lattialla ja katseli kun hoitaja otti näytteen. Näytteen oton jälkeen pussas hoitajaa ja unohti koko jutun

Torstain ohjelmassa oli agin alkeiskurssin kolmas kerta. Uusina esteinä otettiin pöytä ja pituus, muina esteinä A, putki, kepit, rengas ja hyppy. Kivaa oli jälleen, imu A:lle alkaa olla jo ihan kiitettävää, samoin putkeen. Suurin ilo oli kepeillä, kun otettiin hypyltä kepeille. Ohjaaja jäi vähän jälkeen, niin N aloitti pujottelin oikein huolimatta siitä, että ehdin auttamaan vasta, kun koira oli jo menossa! Meidän kouluttaja on ihan sitä mieltä, että siinä olis synnynnäinen agikoira. Kovin helppoa onkin ollut tähän asti, kun ohjaajallekin alkaa pikkuhiljaa hahmottua koiran ohjaaminen myös oikealla puolella. Vaan eiköhän me ehditä sitten myöhemminkin töppäillä :D Lopuksi otettiin taas pieni ”radan” pätkä, rengas – putki – pöytä – hyppy kaarevalla vasemmalla linjalla. Tuollaisella selkeällä pätkällä mä pystyn suunnilleen vaan osoittelemaan seuraavaa estettä, koira hakee esim. putken suun hyvin itsenäisesti. Mä oon ihan ihmeissäni, kuinka joku asia voi olla koiralle noin helppoa hahmottaa ja joku toinen lähes ylivoimaista  Tuskin on kyse ainoastaan ohjaajan taidoista, tokosta kun mulla sentäs on vähän kokemusta, agista ei tasan yhtään. Pääasia kuitenkin, että kerta kerralta meillä on hauskempaa  Kohta ollaan koukussa ja täytyy alkaa miettiä, missä päästäisiin jatkamaan!

Kivan viikon jälkeen sitten perjantaina lenkillä neiti onnistui saamaan ilmeisesti jostain oksasta ihan hyvän kokoisen naarmun toiseen sisäreiteensä. Mulla oli kaikki kolme mukana mettässä ja kuulin kyllä kun joku kolmesta yhdessä vaiheessa vingahti, mutta kun kaikki jatkoivat normaalisti matkaa vauhdin muuttumatta, en sitten katsonut koiria sen tarkemmin. Jäätiin vielä porukoille hengailemaan samalla, kun palautettiin Wilma kotiin, eikä meistä sielläkään kukaan huomannut mitään ihmeellistä. Vasta illalla kotona aloin ihmetellä, et miksi N kulkee hieman selkäköyryssä ja istuu hassusti hännäntyven päällä. Kävin koiran käsikopelolla läpi selästä ja jaloista, muttei mitään, ennen kuin ehdin takasten sisäpuolille. Pikkuneiti muris ja nosteli mulle huuliaan, haavauma oli siis tosissaan kipeä. Kädellä löytyikin tahmea kohta, mihin koskiessa murina yltyi. Ei muuta, kuin lattialle mahallaan taskulampun kanssa tiirailemaan mustia nivusia, että mitä siellä oikein on. Haava ei onneksi ole syvä eikä kovin suuri, joten suihkuteltiin se puhtaaksi ja annettiin olla. Aamulla ei tuntunut juuri enää vaivaavan, mutta otetaan nyt rauhassa pari päivää ja toivotaan, ettei tulehdu. Menee tämän viikonlopun suunnitelmat vähän uusiksi, nyt lauantaina kun oli tarkoitus mennä Nappulan kanssa paikallisen nuorisotoimiston ja meidän seuran järjestämään lemmikkipäivään vähän näyttäytymään ja ehkä jotain vähän tekemäänkin. Luultavasti mennään silti kurkkaamaan menoa, muttei kyllä mitään tehdä. Voisi käydä illemmalla vaikka Viken kanssa pitkästä aikaa pyöräilemässä nyt, kun on vain yksi lenkkikuntoinen koira